joonassaari

Jääkiekkoa Nizzassa: fanikulttuuri ( osa 8)

  • Dado Prso vieraspelipaitamme päällä kannustamassa
    Dado Prso vieraspelipaitamme päällä kannustamassa
  • Testa Pelada
    Testa Pelada
  • Kultasukellukset
    Kultasukellukset

Lempäälä 16.joulukuuta 2009: Leki vs. D-Team. Leki johtaa Lempäälän hornankattilassa ottelua toisella erätauolla 7-2, kopissa on niin paljon pakkasta, että edellisen kopin käyttäjän suihkusta valutetut vedet ovat jäätyneet lattialle ja Jonne Virtanen on pukeutunut erätauon ajaksi toppatakkiin. Jäälle lähdettäessä joku yrittää vielä luoda uskoa muihin, tosin äänestä paistaa läpi ettei henkilö itsekään usko viimeisen 20 minuuttisen kääntävän tulosta meille suotuisaksi. Joukkue astelee jäälle 467 lempääläiskatsojan eteen ja ryhmittyy aloitukseen. Leki-fanit ovat hiirenhiljaa vaikka oma joukkue nöyryyttää sarjan kärkipäähän lukeutuvaa vastustajaansa. Katsomon hiljaisuuden rikkoo arviolta 6-vuotiaan pikkupojan huuto ” uuet jaot!”. Huuto saa D-teamin vaihtopenkin suut hymyyn ensimmäistä kertaa koko illan aikana.

 

Tapahtuma on jäänyt ainakin allekirjoittaneen mieleen, mutta samalla se myös kertoo suomalaisesta fanikulttuurista. Katsomot ovat puolillaan ja nekin jotka ovat paikalle vaivautuneet hädin tuskin jaksavat taputtaa kotijoukkueen maaleille. Kun peliä on pelattu 56 minuuttia ja oma joukkue on maalin tappiolla, suuntaa katsoja mieluummin kohti parkkipaikkaa ja lähtee lämmittämään saunaa kuin repii paitansa pois ja huutaa viimeiset 4 minuuttia toivoen sen siivittävän joukkueen tasoitukseen. Kyllähän Suomesta todellisia fanejakin löytyy, esim. HIFK:lta jonka fanit tekivät viime kevään finaaleiden vierasotteluista Espoossa lähes kotiotteluita HIFK:lle tai Vaasan Red Army:lla, jonka edessä pelaaminen on Sportin pelaajille etuoikeus, jos peli kulkee. Poikkeuksista huolimatta minulle stereotypia suomalaisesta fanista on 45-vuotias mies jonka oma ura päättyi c-juniorina kun Koff alkoi kiinnostaa enemmän kuin kiekko (Kivenlahden paikallisessa tosin sama kaveri on vuosia kertonut kuinka oli lahjakkaampi kuin Teemu Selänne mutta sitten oli polvi harmillisesti hajonnut, eikä se enää ikinä tullut kuntoon). Bluesin SM-liiga pelissä istuessaan maamme menetetty kiekkolupaus sitten kommentoi muille katsojille taukoamatta pelaajien tekemiä virheitä ja kertoo kuinka osaisi siltä istumalta laittaa kummankin joukkueen ohjauspelin kuntoon. Pelin aikana köyhän miehen Petteri Sihvonen on auttanut katsomokulttuuria huutamalla ” Laakso siel on peli tuu pois sielt” ja kiivastuessaan tuomarille haukkunut tätä homoksi/seepraksi/puusilmäksi. Pelin jälkeen mies on pettynyt hallin huonoon tunnelmaan.

 

Nizza ei ole tullut tunnetuksi kiekkokaupunkina (fanit tuskin tietävät mitä ohjauspeli on) mutta oman joukkueen kannattaminen on todella lojaalia. Pelasimme ensimmäisen ja ainoan harjoitusottelumme 2.divisioona joukkuetta vastaan, järkyttävä peli päättyi tappioomme ja päällimmäinen tunne oli häpeä. Suureksi ihmetyksekseni fanien laulu ei loppunut pelin jälkeen. Kapteeni kertoi fanien laulavan ” Älkää välittäkö tappiosta, rakastamme teitä kuitenkin”. Se ollut vain kliseinen kannatuslaulu vaan pelin jälkeen joukkue sai kutsun hallin baariin jossa fanit vaativat saada tarjota meille olutta. Faniporukkamme Testa Pelada jaksaa yllättää positiivisesti yhä uudestaan ja uudestaan. Vieraspelissä Mulhousessa (matkaa vajaat 700km) Testa Pelada otti meidät vastaan ilman paitoja soihdut kädessä, matka oli taittunut kuulemma henkilöautoilla. Paikallispelissä Montpellierissä (matkaa vajaat 400km) olivat he vetäneet hyvät pohjat automatkalla ja kannatuslaulut raikasivat jo hallin pihassa meidän vasta saapuessa paikalle. Pelin jälkeenkään ei ilmeisesti ollut kiire kotiin, sillä kun yli tunti pelin jälkeen poistuin hallista oli faniporukka hallin takaovella hurraamassa ja kiittämässä jatkoaikavoitosta.

 

Kotipeleissä meno on kuin keskieurooppalaisessa jalkapallo-ottelussa; on soihtuja, pommeja, laulu raikaa taukoamatta, pari kertaa on ollut jopa yhteenotto vastustajan fanien kanssa. Suomessa kultasukelluksia tehdään vain Olympia-kultaa voitettaessa, Nizzassa yleisö vaatii niitä joka voitto pelin jälkeen. Pelin jälkeen pelaajien high-fivet ovat kysyttyä tavaraa ja niitä varten yleisö tunkee käsiään kaukalon puolelle jokaisesta mahdollisesta aukosta. Nimikirjoitukset ovat myös jonkin näköinen Pokemon-korttien korvike paikalliselle nuorisolle; olemme raapustaneet nimemme täällä milloin mihinkin esineeseen. Itselläni tekee pahaa kirjoittaa permanenttitussilla nimikirjoitus iPhonen takakuoreen, sillä henkilökohtaisesti en ottaisi edes Tero Määtän puumerkkiä puhelimeeni. Eräs poika kertoi minulle leikkivänsä kaverinsa kanssa minua ja ruotsalaismaalivahtiamme Jimmyä koulussa välituntisin, mailat oli kuulemma väsättävä itse puusta kun Nizzasta ei löydy urheiluvälineliikettä jossa myytäisiin mailoja. Muutama nimekäs fanikin on saatu mukaan kun entiset jalkapallopelaajat Jan Koller ja Dado Prso ovat käyneet seuraamassa pelejämme. Dadon päällä pelissä oli Aiglesin paita numero 10, en olisi uskonut Rivieralle kiekkoilemaan lähtiessä että näin voi käydä.

 

Runkosarjaa on nyt jäljellä 2 peliä ja tasapeli edes toisesta varmistaisi runkosarjavoiton, joten kotietu loppuun asti on lähes varma. Ensimmäisen play-off kierroksen tosin pelaamme evakossa Marseillessa tai Montpellierissä johtuen taitoluistelun MM-kisoista, joiden takia koppimmekin on saanut jo uuden trendikkään vihreä-valko-pinkin maalin seinälle. Tämän ylitseampuvan Ranska-myönteisen blogin jälkeen lupaan palata normaaliin, vapaampaan tyyliin ja kirjoittaa vielä tällä viikolla muun muassa fysiikkavalmentajani tammikuisesta visiitistä Nizzaan.

 

Aikaisempi tuotanto:

http://juharantasila.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/88670-jaakiekkoa-ni... http://joonassaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89471-jaakiekkoa-nizzassa http://karrikoivu.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/89697-jaakiekkoa-nizza... http://joniraikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/89860-jaakiekkoa-ni... http://joniraikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/91716-jaakiekkoa-ni... http://joonassaari.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/92358-jaakiekkoa-nizz... http://joniraikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/94367-j%C3%A4%C3%A4... http://joniraikkonen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/urheilu/98329-j%C3%A4%C3%A4...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Seppo Hildén

Jumalauta Joonas, jos polves joskus hajoaa, niin lehtien urheilutoimitukset kilpailee susta.

Hyvä kirjoitus.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Erinomainen kuvaus kahden kulttuurin eroista. Etenkin tuo lojaalius tappion hetkellä on kunnioitettava ominaisuus, jota Suomessa ei liikaa tapaa.

Käyttäjän jooel kuva
Jooel Jaakkola

"Eräs poika kertoi minulle leikkivänsä kaverinsa kanssa minua ja ruotsalaismaalivahtiamme Jimmyä koulussa välituntisin, mailat oli kuulemma väsättävä itse puusta kun Nizzasta ei löydy urheiluvälineliikettä jossa myytäisiin mailoja."

Eikö sikäläiset pikkupojat osaa kinua "anna maila"? Mulle irtosi tällä taktiikalla kerran Koho 221 itseltään Seppo Suoraniemeltä. Vähän se hämäs, että oli väärän puoleinen, mutta Seposta tuli silti kovempi jätkä ku Bobby Orrista. Sinuna sahaisin ja "tuppeaisin" tälle koululaisfanille oman mailan. Tosin saattaa lavasta tulla saman mittainen kuin varresta jos sopivan mittaiseksi tekee, mutta ne haluaa kuitenkin samanlaisen kuin idolilla.

Tuostapa tulikin mieleen Torspo 500. Sen piti olla sellainen. Niitä höylättiin puutyötunnilla ohuemmiksi. Kaupasta olisi saanut esimerkiksi Torspo 200:n...

Käyttäjän joonassaari kuva
Joonas Saari

Joo kyllä mä aijon pojalle mailan lyödä mailan käteen heti kun saan ite muutaman lisää

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

Toi Leki juttu liikutti. Ite olen munaskuita myöden yrittänyt avustaa, ryysätä, roudata just e-d tasoisia junnuja lätkänpeluussaan just samoina aikoina poikani vanhempana. Ja just myös tuolla pohjoisatakunnan periferia tasoilla.

Asia jopa karkasi tumpusta siinä mielessä, että aloittelevalla poikani seuralla ei ollut varaa tilata 'virallisiin' junnuotteluihin tuomaria Porista, joka oli lähin tuomarikerho, jossa niitä oli.

Joukkueen määräyksestä niin minut kuin f-juniorijoukkueen valmentaja komennettiin erotuomarikurssille. Sinne mentiin hokkarit kainalossa ja kouluttajana oli liigatuomari Juhola. Hommaa lähettiin toteuttamaan.

Ouluun muutettuamme, urani tuomarina huipentui a-junnujen sm sarjan päätuomarina. Pojan selän taklauksessa vaurioitumisen jälkeen jatkoin Oulun JK-erotuomarikerhossa, jäähdyttelyyni saakka. Kärppien SM-liigan aikojen halli-erotuomaritehtäviin saakka.... maali-, pääkirjuri- /kellopenkki, jäähyaitio... jne.

Tsemppiä Joonas sinne Nizzaan.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset